SFL Powergrip Pro Tourin ensimmäinen kilpailupäivä Tampereella, Tampere Disc Golf Centerillä on pelattu. Olosuhteiltaan hyvin vaiherikkaan päivän päätteeksi kärkipaikkaa pitävät avoimessa luokassa Lords of DiscGolfin Miio Hämäläinen tuloksella -11 ja naisten luokassa Netta Leppäaho (Vuorelan Veikot) tasan PAR-tuloksella.
Miio Hämäläiseltä räjähtävä startti kilpailuun
Tampereen Pro Tourin osakilpailun ensimmäisellä kierroksella päästiin nauttimaan hyvin monimuotoisista olosuhteista. Viileä aamu, aurinkoinen ja paikoitellen sateinen päivä sekä pyörivä tuuli toivat jo muutenkin haastavalle radalle oman mausteensa.
Lords of DiscGolfia edustava Miio Hämäläinen selvisi ensimmäisen päivän olosuhteista parhaiten. Nuori heinolalainen aloitti kilpailunsa klo 13:24 lähteneessä ryhmässä. Kierros alkoi birdiellä radan vaikeimmalta väylältä, joka enteili hyvää. Sentterin ykkösväylälle tuli ensimmäisellä kierroksella vain kahdeksan birdietä koko 128 pelaajan joukosta.
Viidenneltä väylältä Hämäläinen aloitti huiman birdieputken, joka kesti aina väylälle 13 saakka. Loppukierros sujui hieman tasaisemmissa merkeissä, mutta päivän päätteeksi tuloskorttiin kirjattiin kuitenkin erinomainen -11 kierrostulos.
”Kierros lähti käyntiin erinomaisesti ja hyvä suorittaminen jatkui aina väylälle 13 asti. Väylään 15 lipsahti bogi, mutta lopussa päästiin takaisin hyviin suorituksiin. Onhan Sentteri nyt yksi Suomen parhaimpia kisaratoja, puitteet ovat erinomaiset. Rata on haastava, mutta silti todella mukava pelata”, kommentoi Hämäläinen kierroksensa jälkeen.
Hämäläisen lisäksi myös Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden Lauri Lehtinen suoritti erinomaisesti avauskierroksensa tulokseen -9. Vuoden 2024 Tampereen Pro Tourin voittajan tuloskorttiin kirjattiin vain yksi selvä epäonnistuminen – tuplabogi väylällä 15. Samainen väylä koitui myös Hämäläisen ainoaksi epäonnistumiseksi.
Kärkikaksikon takana on melkoinen tungos, sillä Samuel Hänninen, Taavi Suutari, Rasmus Saukkoriipi, Oiva Päivänsalo ja Teemu Rantala jakavat kaikki kolmannen sijan tuloksella -5. Sentteri on kuitenkin ratana erittäin haastava ja tilanteet voivat muuttua hetkessä suuntaan, jos toiseen.

Netta Leppäaho otti kärkipaikan vakuuttavan avauskierroksen jälkeen
Naisten luokassa Vuorelan Veikkoja edustava Netta Leppäaho selvisi ensimmäisestä kierroksestaan Sentterillä hyvin. Tuloskortista löytyy kolme birdietä, yksi bogi sekä yksi tuplabogi. Leppäahon tulos oli lopulta tasan PAR. Viime vuoden kiertuemestari on tunnettu tasaisesta suorittamisestaan ja se johti tänään aina kärkipaikalle saakka.
”Kierros meni kyllä lopulta yllättävän hyvin. Alussa oli hieman jännitystä ja puttaaminen tuotti haasteita. Heitto tuntui alusta asti todella hyvältä ja kierroksen edetessä puttikin lämpesi. Hyvä kierros, mutta ainahan sinne jää parantamisen varaa. Pelisuunnitelmani tälle radalle on hyvä ja aion luottaa siihen myös tulevilla kierroksilla”, kommentoi Leppäaho kierroksensa jälkeisessä haastattelussa.
Toista sijaa kaksi heittoa Leppäahon takana pitää Porvoon Frisbeegolfseuran Olivia Kindstedt tuloksella +2. Alkukauden erinomaiset suoritukset jatkuivat myös Tampereella, vaikka tulos painuikin plussan puolelle. Tuloskortista löytyy kolme birdietä ja viisi bogia. Onnistumisia oli, ja suurimmilta katastrofeilta vältyttiin.
”Ensimmäinen kierros oli ihan ookoo. Ei mitään mullistavaa suorittamista, muutama birdie ja muutama bogi. Scramble toimi tänään, useimmiten pahoistakin paikoista onnistui vielä välttämään bogin. Päivän onnistumisista jäi mieleen etenkin viimeisen väylän birdie, ei tarvinnut kuin nostaa kiekko parin metrin päästä koriin”, kommentoi Kindstedt kierroksen jälkeen.
Kuten avoimessa luokassa, myös naisten puolella kolmas sija jaetaan ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen. Sonja Laine ja Asta Hapulahti päätyivät molemmat tulokseen +7. Eroa kärkeen on jonkin verran, mutta kuten jo aiemmin todettu, kilpailua on vielä reilusti pelaamatta.
Toiselle kierrokselle tarjolla ihanteelliset olosuhteet
Tampereen osakilpailun toinen kierros lähtee käyntiin lauantaina klo 09:00 naisten ensimmäisen ryhmän myötä. Naisten luokan kärkiryhmä aloittaa toisen kierroksensa klo 09:45. Avoimen luokan kärki starttaa klo 16:24.
Sääennusteet lupailevat erinomaisia olosuhteita, joten nyt on hyvä aika suunnata Tampereelle seuraamaan huippufrisbeegolfia. Laji on parhaimmillaan paikan päällä ja yleisöllä on ilmainen pääsy seuraamaan kilpailua. Tarjolla on myös oheistapahtumia, kuten Tehorinki.
Kilpailun tuloksia voi seurata Disc Golf Metrixissä sekä PDGA Livessä. Ota Pro Tourin somekanavat seurantaan Instagramissa ja Facebookissa, joissa julkaistaan kilpailuviikonlopun aikana ajankohtaisia päivityksiä, tuloksia ja sisältöä tapahtuman kulisseista.
Artikkelikuva: SFL / Thomas Tuovinen