Lauste palaa Pro Tourille – viimeinen näyttö ennen SM-kilpailuja

Kotimaan huippukiertue SFL Powergrip Pro Tour jatkuu 17.–19. heinäkuuta Turussa, jossa kauden kolmas osakilpailu pelataan Lausteen frisbeegolfpuistossa. Kilpailuun osallistuu 143 pelaajaa, ja Lausteella nähdään Suomen huippupelaajat Pro Tourilla ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Samalla kilpailu toimii viimeisenä kenraaliharjoituksena ennen viikon kuluttua Joensuussa pelattavia SM-kilpailuja.

Lauste – suomalaisen kilpafrisbeegolfin perinteikäs näyttämö

Lausteen frisbeegolfpuistolla on poikkeuksellisen vahva asema suomalaisen kilpafrisbeegolfin historiassa. Rata on isännöinyt vuosien varrella useita kansallisia ja kansainvälisiä huipputapahtumia, ja se kuuluu lajin tunnetuimpiin kilpailunäyttämöihin Suomessa.

Vuonna 2010 Lausteella pelattiin historialliset frisbeegolfin SM-kilpailut. Tuolloin Suomen mestaruus ratkaistiin ensimmäistä kertaa yhdessä kilpailussa, kun aiempina vuosina mestaruus oli määräytynyt osakilpailusarjan perusteella.

SM-kilpailut palasivat Turkuun vuosina 2016 ja 2022, ja nyt Lauste toimii näyttämönä SFL Powergrip Pro Tourille ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018. Vuosina 2020 ja 2021 Turun Pro Tour -osakilpailut pelattiin silloisella Aninkaisten, nykyisellä Luolavuoren frisbeegolfradalla.

Lausteella on ollut merkittävä rooli suomalaisen frisbeegolfin kehityksessä, ja viikonloppuna rata saa jälleen ansaitsemansa paikan kotimaan huippujen näyttämönä.

Lehtisen voittoputki katkeaa – kuka nousee Lausteen mestariksi?

Avoimessa luokassa nähdään tällä kaudella väistämättä uusi voittaja. Kaksi ensimmäistä Pro Tour -osakilpailua voittanut ja kiertueen pistejohtaja Lauri Lehtinen jättää Turun kilpailun väliin keskittyäkseen viikon kuluttua pelattaviin SM-kilpailuihin.

Voittajasuosikkeja löytyy kuitenkin useita. Hallitseva Suomen mestari Daniel Davidsson saapuu Turkuun vahvassa vireessä Heinola Openin kolmossijan jälkeen. Mukana ovat myös European Openissa palkintokorokkeelle noussut Teemu Lampainen sekä Hämeenlinnan Pro Tour -osakilpailun voittanut Justus Sarvi, joka taisteli voitosta myös Heinolassa.

Kilpailuun saadaan myös kansainvälistä väriä, kun tšekkiläiset Jakub Knápek ja Jakub Semerád liittyvät mukaan haastamaan kotimaan kärkeä. Molemmat kuuluvat Euroopan kärkipelaajiin ja voivat hyvinkin sekoittaa voittotaistelua.

Lausteen kilpailu pelataan vain viikko ennen SM-kilpailuja. Onnistuminen voi antaa tärkeää itseluottamusta Joensuuhun, mutta samalla pelaajien on löydettävä tasapaino tuloksen tekemisen ja tulevaan päätapahtumaan valmistautumisen välillä.

Jatkuuko Daniel Davidssonin vahva pelivire Heinolan jälkeen myös Turussa? Kuva: DGPT

Jatkuuko Olivia Kindstedtin voittoputki?

Naisten luokassa katseet kohdistuvat kahden ensimmäisen Pro Tour -osakilpailun voittaneeseen Olivia Kindstedtiin. Kaksi peräkkäistä voittoa on nostanut Kindstedtin myös kiertueen pistejohtoon.

Helppoa kolmannen voiton tavoittelu ei kuitenkaan ole. Tampereella toiseksi sijoittunut Netta Leppäaho kuuluu kilpailun suurimpiin haastajiin. Molemmat pelasivat pitkän jakson Euroopan huippukilpailuissa ennen paluutaan kotimaan Pro Tourille, ja kansainvälinen kilpailurytmi näkyy myös heidän otteissaan.

Voittotaisteluun voi nousta myös muita nimiä. Oulun osakilpailussa toiseksi sijoittunut Emilia Kallio osoitti olevansa valmis haastamaan kärkikaksikon myös Lausteella.

Lauste tarjoaa kilpailijoille viimeisen mahdollisuuden mitata omaa virettään ennen Joensuun SM-kilpailuja. Onko Kindstedt pysäyttämätön myös Turussa, vai saadaanko naisten luokassa tällä kaudella uusi Pro Tour -voittaja?

Olivia Kindstedt on kahden Pro Tour-kilpailun voittoputkessa, tuleeko Lausteella kolmas? Kuva: DGPT

Tule seuraamaan huippufrisbeegolfia Lausteelle

Ennen kuin katseet kääntyvät Joensuun SM-kilpailuihin, Lausteella nähdään vielä yksi kotimaan huippufrisbeegolfin viikonloppu. Tule seuraamaan, kuka nappaa tärkeän voiton ja parhaat lähtöasetelmat kauden päätapahtumaan.

Kilpailua pääsee seuraamaan paikan päällä maksutta koko viikonlopun ajan Lausteen frisbeegolfpuistossa.

Kilpailun tuloksia voi seurata Disc Golf Metrixistä ja PDGA Livestä. Lisäksi SFL Powergrip Pro Tourin Instagram– ja Facebook-kanavilla julkaistaan kilpailuviikonlopun aikana ajankohtaisia tuloksia, kuvia ja muuta sisältöä tapahtumasta.

LISÄÄ LUETTAVAA

Viimeinen PGPT Status -kilpailu pelattiin Jyväskylässä – lähtöasetelmat kiertueen finaaliin selvillä

Leppäaho ja Hämäläinen kruunattiin Helsingin Pro Tourin voittajiksi

Hapulahti ja Joutsen lähtevät Helsingin Pro Tourin finaaliin kärkipaikalta