Talin frisbeegolfpuisto on yksi Suomen hienoimmista ja ikonisimmista kiinteistä 18-väyläisistä radoista. Monipuolisella radalla OB-rajat vaanivat lähes jokaisella heitolla. Tulevana vuonna kansallisella kärkikiertueella mukana olevista radoista Tali on selvästi vanhin. Se on perustettu jo vuonna 1999. Edellisen kerran Talissa on järjestetty Pro Tourin osakilpailu vuonna 2023.
Talin frisbeegolfpuisto sijaitsee Vermon raviradan kupeessa keskellä pääkaupunkiseutua. Tali onkin yksi Suomen ja koko maailman pelatuimmista radoista, joten ruuhkat ja jonotusajat voivat kauneimpina kesäpäivinä nousta korkeiksi. Kotimaisen kärkikiertueen osakilpailu on järjestetty Talissa viisi kertaa. Vuosina 2019–2023 kiertue käynnistyi perinteisesti maaliskuisesta Talista, tulevana vuonna Talissa pelataan keskellä elokuuta.
Radan tiedot
- Nimi: Talin frisbeegolfpuisto
- Osoite: Talinhuippu (Takkatie), 00360 Helsinki
- Perustettu: 1999
- Väylien määrä: 18
- Suunnittelija: Talin Tallaajat ry
Talissa osakilpailun voitto on livennyt peräti kaksi kertaa suomalaisten ulkopuolelle. Molemmilla kerroilla suurin palkinto on matkannut Suomenlahden toiselle puolelle Viroon. Maailmanlaajuisesti pitkään naisten luokkaa dominoinut Kristin Lätt juhli voittoa Talissa, kun palataan vuoteen 2019 ja nuori Mauri Villmann puolestaan avoimessa luokassa, kun Talissa pelattiin edellisen kerran Pro Touria vuonna 2023.
Ainoa tuplavoittaja Talissa on kaksi edellistä kertaa naisten luokan voittanut Heidi Laine. Tänä vuonna loukkaantumisen vuoksi sivussa olleella Laineella on Talista myös yksi kakkossija. Kolme palkintokorekepaikkaa naisten luokassa on Laineen ohella Eveliina Salosella ja Henna Blomroosilla. Avoimessa luokassa menestynein on Väinö Mäkelä, jolla on yksi voitto ja kaksi kolmatta sijaa.
Osakilpailuvoittajat Talissa
| Vuosi | Kiertue | Avoin | Naiset |
| 2019 | Prodigy Disc Pro Tour | Mikael Häme | Kristin Lätt (EST) |
| 2020 | Prodigy Disc Pro Tour | Niklas Anttila | Henna Blomroos |
| 2021 | Prodigy Disc Pro Tour | Väinö Mäkelä | Eveliina Salonen |
| 2022 | Prodigy Disc Pro Tour | Kristian Kuoksa | Heidi Laine |
| 2023 | Prodigy Disc Pro Tour | Mauri Villmann (EST) | Heidi Laine |
Osakilpailun perustiedot
- Paikkakunta: Helsinki
- Rata: Talin frisbeegolfpuisto
- Ajankohta: 14.–16.8.2026
- Järjestäjä: Talin Tallaajat
Tervetuloa seuraamaan draamankaaria Helsinkiin elokuussa 2026!

Artikkelin kuva: SFL / Henry Lehto